Kimmo Heikkinen, hydacilainen vuodesta 1995

Hydac Oy:lla on kunnia esitellä yrityksemme historian ensimmäinen 25 vuoden työuran kanssamme tehnyt henkilö, Kimmo Heikkinen. Kimmon Hydac-vuosiin mahtuu monia eri tehtäviä ja nykyisin hän toimii osana Teollisuus OEM -myyntiryhmäämme.

Kimmo on aina ollut arvokas osa yrityksemme menestystä ja toivomme pitkää yhteistä tulevaisuutta!

Kysyimme konkariltamme muutaman kysymyksen ja tässä hänen ajatuksiaan:

Millaista on ollut työskentely Hydacilla menneet 25 vuotta?
Mukavaa, mielenkiintoista, työntäyteistä, jatkuvaa uuden oppimista.
Tuntuu kuin olisin aloittanut Hydac:lla eilen; päivät, viikot ja vuodet ovat lentäneet todella nopeasti, kun on saanut tehdä töitä aivan mahtavien asiakkaiden ja työkavereiden kanssa unohtamatta koko HYDAC ryhmän tiivistä yhteistyötä.

Mieleenpainuvin hetki/asia vuosien varrelta?
Mielenkiintoinen kysymys, johon ei ole helppo vastata, koska hienoja ja mieleenpainuvia hetkiä mahtuu 25 vuoteen niin paljon.
Ensimmäinen todella suuri projekti ja tilaus jää aina unohtumattomasti mieleen.
Toki myös ne tuhannet vierailut eri asiakkailla, joissa on päässyt käymään mielenkiintoisissa paikoissa näkemässä mitä erilaisimpia laitteita, järjestelmiä, kaivoksia ja tehtaita, joihin ei muuten pääsisi ehkä koskaan tutustumaan.
Myös vierailut HYDAC tehtailla mm. Saksassa, Sveitsissä, Italiassa ja Englannissa ovat olleet mielenkiintoisia ja opettavaisia kokemuksia.

Mikä on suurin muutos, jonka näet tapahtuneen työvuosiesi aikana?
Työ sinällään on samanlaista; ymmärtää asiakkaan tarpeet, löytää paras teknis-taloudellinen ratkaisu ja saada asiakas ymmärtämään meidän ratkaisu on asiakkaalle kaikkein paras ja järkevin.
Ehkä suurin muutos on työvälineissä;  sähköposti on korvannut suurelta osin puhelimen ja faksin avulla kommunikoinnin – ennen työtä tehtiin enemmän puhelimella keskustellen.

Miltä näyttävät seuraavat 25 vuotta mielestäsi?
Hienolta, toivottavasti työntäyteisiltä ja mukavilta, jatketaan innokkaasti kohti 50v Hydac:lla juhlaa.